Julkaistu 24.4.2020
Pyhän Yrjön seikkailun tehtävä
Anagrammitehtävä
Tehtävänäsi on kääntää tarinassa olevat anagrammit selvälle suomen kielelle ja ”suomentaa” tarina. Tekstissä olevat anagrammit on tummennettu.
Lisää anagrammitietoutta alla olevasta linkistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anagrammi
Kesäleirillä
Erottaja pappi oli saapunut Evon leirialueelle varhain heinäkuisena maanantaina. Kesäleiri oli alkamaisillaan. Ensimmäisenä lauma reippaita poikia suunnisti kohti omaa alaleiriään ja savuaan. Oman tontin löydyttyä alkoi vimmattu telttojen pystytys ja irrotin peli rakentaminen. Siitä tulikin koko leirin hienoin. Oman leirialueen valmistuttua oli aika mennä syömään. Kaikki olivat valmiita lähtemään, mutta Rasmus ilmoitti, että hänen värien kuulolaite on hukassa. Onneksi Tuijalla on aina kaikkea mukana kaksin kappalein, joten Rasmus ei jäänyt tyhjin vatsoin.
Alkoi sataa ja kaikki vaatteet kastuivat miltei yhtä pahasti kuin Tarus-leirillä vuonna 2004. Kalustopäällikkö oli kuitenkin seurannut sääennustetta ja mukaan oli onneksi pakattu otattele joulupukki, jossa oli mukava kuivatella varpaita ja vaatteita kaminan lämmössä.
Aika leirillä kului nopeasti. Säät olivat pääasiassa suotuisat, lukuun ottamatta ensimmäisen päivän vedit seasta. Leirin keskivaiheilla oli savun oma iltanuotio, jossa kyseltiin, miten leiri oli kullakin sujunut.Seikkailijoiden mielestä melominen vesilaaksossa oli ollut mahtavaa. Nuoremmat tunnu speden sanoivat jäätelöauton vierailun olleen leirin kohokohta tähän mennessä. Jani kertoi parasta olleen, kun hänen hukkunut hirvi utopia oli löydetty ja toimitettu infopisteeseen.
Loppuleiri oli helteinen. Aurinko paistoi kolme päivää pilvettömältä taivaalta. Olli oli unohtanut käyttää vasaraa ruokin ja hänen käsivartensa olivat pari päivää tomaatin punaiset ja varustettu komeilla t-paitarajoilla. Vierailupäivänä Reippaille Pojille koitti ilon ja onnen päivä, kun lippukunnanjohtaja tunteen tanja malttoi tulla leirille edes päiväksi työkiireiden parista. Leirin ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Erityisesti vierailupäivänä armeijan käyneellä partiojohtajalla tai isällä saattoi herahtaa vesi kielelle, sillä ruokana ollut keho treenit, näkkileipä ja PANNUKAKKU oli kokonaisuutena taivaallisen hyvää.