Julkaistu 11.1.2023
Mikin muistolle
Näin uuden vuoden alussa, maanantaina 9.1.2023 saimme suru-uutisen; RP:n pitkäaikainen kolkka-johtaja, pitkäaikaisin lippukunnanjohtaja, ystävä ja ”pelinrakentaja”, ideoija, luova ja innovatiivinen toiminnan kehittäjä Kai ”Mikki” Saaristo on nukkunut pois.
Me 70 -luvun konkarit muistamme Mikkiä ihmisenä, jonka aikana lippukunnan toiminta suorastaan räjähti uuteen kasvuun,
sekä määrällisesti että laadullisesti. Mikki oli ennakkoluuloton ja kokeilunhaluinen lippukunnanjohtaja, jonka sydän sykki RP:lle ja sen pojille.
Mikin huumorintaju oli omantakeinen ja hän osasi nauraa myös itselleen. Hänen naurunsa oli tarttuva. Toisaalta hän oli määrätietoinen ja vei hyväksi katsomiaan ja lippukunnan etuja ajavia asioita tehokkaasti ja voimallisesti eteenpäin.
Mikki puhui usein iltanuotiolla ”kirjojen Kirjan Mestarista”, jonka suojaan ja voimaan hän vetosi.
RP:n toiminnan hiipuessa Mikki kutsuttiin vielä kerran pelastamaan lippukuntaa, ja muiden johtajien puuttuessa hän lähes uudelleenkäynnisti lippukunnan toiminnan yhdessä Risto Raittilan ja Juha Knuuttilan kanssa.
Mikillä oli luonnetta, joskus yli oman tarpeen, mutta toisaalta hän oli taitava toimimaan yhteistyössä eri sidosryhmien, eri-ikäisten nuorten ja lasten kanssa. Hän myös osasi ja halusi pyytää lippukunnalle tukea ja lahjoituksia.
Vaikka Mikki oli tullut partiolaiseksi vasta aikuisiässä, hän oli nopeasti omaksunut partion johtoajatuksen: ”Ota poika ja tee hänestä mies”. Hän antoi vastuuta ja oli tukemassa nuoria johtajia aina tarvittaessa.
Mikin johtajaeetos oli olla suora, rehellinen ja tavoitteellinen; oman pesän likaajia hän ei sietänyt.
Mikkiä lämmöllä ja kiitollisena muistaen ja kaivaten
Heikki ”Pelle” Marjanen