Pidä pää pystyssä!

Yhdeksänkymmentäluvun alku oli lippukunnassamme erittäin aktiivista aikaa, ja tuon aikakauden hedelmiä saimme nauttia vielä vuosikymmenen loppupuolelle. Edellisen vuosikymmenen lopussa alkanutta uudistusta jatkoi yhä nuorempien johtajien astuminen remmiin ja vuonna 1993 lippukunnanjohtaja Rauno Jäntillä olikin seuranaan johtajaneuvostossa nuorta porukkaa, kaikki taisivat tuolloin olla alle parikymppisiä ja allekirjoittanutkin kavereineen vasta 15-17-vuotias. Olimme tuolloin varsin itsevarmoja, juuri vaeltajakasteen saaneita eräpoikia, ja isojen projektien kuten Kuhmon reissujen ja Lorelei Rodeo -kisojen järjestämiset omin päin ilman vanhojen partojen puuttumista asiaan oli meille aivan luonnollinen asia. Tuon ajan johtajista muodostui luja kaveriporukka, joka vielä nykyäänkin pitää yhteyttä toisiinsa viikoittain. Kuvaavaa lienee se, että aina pohtiessamme milloin mikäkin asia tapahtui, tulemme siihen lopputulokseen, että sen on täytynyt tapahtuva vuonna ysiviis.

Mieleenpainuneita tapahtumia on viime vuosikymmeneltä paljonkin, mutta mainitsen tässä vain muutaman. Lippukunta osallistui Suomen Partiolaisten neljännelle suurleirille Loisto vuonna 1996. RP:läisiä oli mukana muun muassa leiriradiossa ja leiriläisinä. Vuonna 1997 järjestettiin 80-vuotisjuhla, jonne saimme jälleen kerran hienosti porukkaa menneiltä vuosikymmeniltä. Tuosta juhlasta on jäänyt mieleen vanhojen partojen toivomus siitä, että Reippaitten Poikien marssi osattaisiin. Kymmenen vuotta sitä harjoiteltuamme saimmehan sen kuitenkin komeasti kajahtamaan 90-vuotisjuhlissa! Selvästi suurimpana ponnistuksena voitaneen mainita lippukunnanjohtaja Hannu ”Honda” Kettusen ajalta 80-vuotisjuhlareissu Ahvenanmaalle. Sisut olivat luonnollisesti mukana menossa, ja ruohikossa vaanivista varaaneista eli siis punkeista huolimatta selvisimme ehjin nahoin. Vuonna 2002 lippukunta täytti 85 vuotta ja sen kunniaksi järjestimme juhlaleirin Kurgjärvelle Etelä-Viroon. Tämä tiettävästi lienee ensimmäinen kerta, kun RP laajensi toiminta-aluettaan eteläisten heimoveljien maille. Monelle on varmasti jäänyt mieleen vanha keltainen koulubussi, jolla matkaa Virossa taitettiin.

Reippaiden Poikien toiminta on läpi vuosikymmenien ollut aaltoilevaa. Toisinaan jäseniä on ollut yli parisataa ja välillä on toiminta hiipunut minimiinsä. Yhden ”seitsemän laihan vuoden” -ajanjakson lippukunta kävi läpi karkeasti ottaen vuosina 1996-2003. Lyhyessä ajassa, vuoteen 1999 mennessä, olimme joutuneet sanomaan näkemiin ja tervetuloa takaisin yhteensä kuudelletoista koulutetulle vaeltajalle, koska opinnot ja varusmiespalvelu veivät pois Jyväskylästä. Oli selvää, että toiminta ei voinut olla samanlaista kuin aikaisemmin ja toiminnan määrästä jouduttiin karsimaan. Vuosittaisia Kuhmon reissuja toki edelleen järjestettiin, vaikka sitten toisinaan vain kahden henkilöauton voimin. Päällisin puolin toiminta oli kuitenkin varsin normaalia: johtajia kävi piirin kursseilla, viikoittaiset lauma- ja vartioillat pyörivät ja johtajaneuvosto kokoontui säännöllisesti. Vuonna 1998 Keskusseurakuntatalon saneeraus pisti lippukunnan evakkoon Keljon kirkolle, josta sittemmin onkin muodostunut vakituinen sivukonttori RP:lle. Suriksen saneeraus vähensi RP:ltä ja Sinisiltä Samoojilta (entiset Seurakunnan Siniset) muutaman kolon ja antoi aikarajat kolojen käytölle, madaltaen näin toimintaedellytyksiä kaupungin keskustassa. Samalla rysäyksellä meni varastokin, joka saatiin sitten torin alle pommisuojaan yhdessä Sinisten kanssa. Onneksi kuitenkin Keljon kirkolla toiminta on hieman joustavampaa. Tämä muutos lienee päättänyt johtajien koloperinteen – johtajaneuvoston kokouksia alettiin järjestää myös johtajien omissa nurkissa.

Syksyyn 1999 tilanne oli muodostunut varsin haastavaksi. Tuolloin oli vaarana, että paikkakunnalla ei olisi ollut enää yhtään yli 18-vuotiasta partiotoimintaan osallistuvaa johtajaa ja laumanjohtajistakin oli huutava pula. Henkistä tukea tuli kuitenkin vanhoilta parroilta, ja emerituslippukunnajohtaja Mika ”Kessu” Lankinen oli vuonna 1998 myös johtajaneuvostossa mukana. Lisäksi esimerkiksi Harri ”Santšo” Salmi ja monet muut konkarit ovat auttaneet Haukkapirtin ja Kuhmon kämpän kunnossapidossa.

Marraskuussa 1999 järjestettiin ylimääräinen lippukunnankokous Vanhassa Pappilassa, jonne saapui salillinen huolestuneita Reippaita Poikia. Oli mahtavaa huomata, että lippukunnassa on sankka joukko vanhoja partoja, joille lippukunnan hyvinvointi on sydämen asia. Tuon palaverin antia oli se, että Kai ”Mikki” Saaristo saatiin takaisin aktiivitoimintaan vuodeksi 2000, jolloin Mikki veti vartiota muutamia kuukausia. Oli hienoa nähdä, miten pojat pysyivät Mikin ohjastuksessa ojennuksessa! Lisäksi RP:lle saatiin muodostettua vanhempainneuvosto vuosien hiljaiselon jälkeen, ja Kuhmon kämpälle muodostettiin Kuhmo-toimikunta. Metsähallitus ei kuitenkaan enää jatkanut vuokrasopimusta vuoden 2003 jälkeen, ja näin oli yksi aikakausi päättynyt Reippaiden Poikien historiassa.

Lippukunnan sisutoiminta pysyi hyvissä kantimissa seurakunnan vammaisnuorisotyön myötävaikutuksesta. Sisut olivat mukana aina vain kuin suinkin mahdollista ja esimerkiksi 80- ja 85-vuotisreissuilla ja Kuhmon reissuilla sisumme olivat hyvin edustettuina.

Lippukunnan perinne vaikuttaa piiritason partiotoimintaan näkyi omista ”laihemmista” vuosista huolimatta: RP:llä on ollut lähes katkeamatonta edustusta piirin hallinnossa aina yhdeksänkymmentä luvun alkupuolelta viime vuosiin asti. Aktiivisuutta osoittaa nykyään muun muassa se, että nuoret johtajamme eivät sallineet Partiopoikapiirin purkamista vaan päättivät järjestää Partiopoikapiirille toimintaa! Partioliikkeessä on ollut keskustelua siitä, onko partio tyttöistymässä – ainakin RP kantaa kortensa kekoon, jotta näin ei kävisi.

Sitten kaikki kääntyikin taas nousuun ja lippukunta muisti, että nuori mies, Pystyyn Pää! Kevättalvella 2001 saatiin kelkka käännettyä ja lippukunnalla oli uusi nousu ovella. Vaeltajaikäinen porukka saatiin Muuramen Mehtolaan Hondan, Kessun ja Hoganin (Hannu Kettunen, Mika Lankinen ja Pekka Hokkanen) käsittelyyn. Pojille kerrottiin tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä ja huolehdittiin puitteiden moitteettomuudesta. Jälkikäteen ajateltuna tällä viikonlopulla on ollut ratkaiseva tekijä lippukunnan toiminnan säilymisen kannalta. Tämän jälkeen poikia ei tuntunut pidättelevän enää mikään, ja seuraavien vuosien aikana lippukunnanjohtajat Olli Herranen ja Juho Häyhä runnoivat RP:n moottorin taas käyntiin (erityinen hatunnosto näille pitkille miehille). On ollut ilo katsella, kuinka asiat ovat järjestyneet, vartioita on tullut lisää ja näkyvissä on jo seuraava johtajasukupolvi. Tiedän, että voimia johtajat eivät ole säästelleet ja paljon on aikaa uhrattu toiminnan kehittämiseen. Lippukunnan mennessä eteenpäin katseet kääntyvät menneille vuosikymmenille ja perinteitä herätellään henkiin. Lippukunnalla on nyt reilusti yli sata jäsentä, mikä on 100 % enemmän kuin vuonna 2001, joten kovaa mennään.

Kirjoittanut: Juha Knuuttila